keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Cooper Union for the Advancement of Science and Art


Arkkitehtituttavani vaatimalla vaati, että kävisin Cooper Unionissa, 41 Cooper Square, ja että näkisin niin vanhan kuin uuden rakennuksen viistosti vastapäätä toisiaan ikäänkuin vuoropuhelussa. No, nyt olen käynyt ja onneksi kävin. Eikös olekin huikeita rakennuksia. Cooper Unionin korkeakoulu on vähän niinkuin meidän Aalto-yliopisto miinus kauppatieteet plus humanistiset tieteet painopiste kestävällä kehityksellä, mutta paljon piskuisempi. Cooper Unionin todella mielenkiintoinen ja kestävään kehitykseen panostava korkeakoulu perustettiin jo 1859. Ja niinkuin kaikissa tähän asti vierailemissani korkeakouluissa ja yliopistoissa, taide ja ajattelu ovat näkyvillä jo katutasolla, erilaisina tiloina ja gallerioina, joihin on vapaa pääsy. Cooper Union on yksityinen korkeakoulu, opiskelijoita siellä on alle tuhat ja jokainen koulun opiskelijoista saa täyden stipendin. Mitä sanotte tähän? Cooper Union on maan kaiken kaikkiaan korkeimmalle rankattu koulu kaikkien sen osa-alueiden arkkitehtuurin, taiteiden ja insinööritieteiden osalta. 



Uusi koulurakennus on vuodelta 2010 ja sen on suunnitellut Thom Mayne yhdessä Gruzen Samtonin kanssa. Vanha rakennus on F.A. Petersonin käsialaa ja vuodelta 1858.

Kuva Cooper Union

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti