lauantai 1. joulukuuta 2012

Greenpoint - Brooklyn, le Dernier Cri








Lunta ei olla saatu, mutta muuten päivä on ollut kirpakan pirteä ja pilvinen. Nähtävästi olemme olleet Hesarin kanssa yhtäaikaa liikenteessä: Greenpointia on ilmassa. Seuraava kuvasato onkin tältä Brooklynin yhdestä monista etnisistä alueista, joka on siis nopeaa vauhtia muuttumassa eri kansallisuuksien sulatusuuniksi. Puolankielistä puhetta, kauppojen kylttejä ja viiksekkäitä miehiä ei kuitenkaan voinut mitenkään välttää eli kyllä tämä on oikea puolalaiskylä, mutta oikein mukava sellainen. Kävin kahvila Grumpyssä, Meserole Avenue 193, josta on myös kuva, ja jota myös Hesarissa kehuttiin. Kahvi oli erinomaista, ja todellakin suuri osa asiakkaista istui oman tietsikkansa takana, kuten jutussa mainittiin. Miinusta on se, että kahvila on melkoisen syrjässä. Paljon enemmän tunnelmallisia kahviloita ja menoa on Manhattan Avenuella, joten suosittelen sitä, mikäli meinaat tutustua Greenpointiin.















Cafe Grumpy

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti